Nyt on krabi nähty! Täälläkin olisin mielelläni viettänyt enemmän aikaa mutta piti vaihtaa hotellia ja enää 10 päivää aikaa olla thaimaassa, koska jos haluaa olla täällä yli kuukauden, täytyy ostaa viisumi, joten on aika liikkua seuraavaan paikkaan. Paljon jäi myös näkemättä mutta säästyypähän jotain ensikertaan! Krabilla vietin siis yhteensä 5 yötä.
Ensimmäiset pari päivää meni aurinkoa palvoessa ja tutustuen taas uuteen alueeseen, uusiin ravintoloihin, kauppoihin sekä ihmisiin. Täällä jopa törmäsi muutaman kerran suomalaisiin! Krabi oli myös ensimmäinen Thaimaan alue tähän mennessä, missä näkyi laskuvesi. Pääsin kävelemään pienelle saarelle johon päivällä ei olisi edes jaksanut uida! Veden vetäytyessä pois näin "rannalla" paljon meritähtiä, rapuja sekä simpukoita. Rannalla näki paljon paikallisia keräilemässä niitä, varmaan syötäväksi tai myyntiin.
Vuokrasin taas yhdeksi vuorokaudeksi skootterin ja kävin sen kanssa katsomassa Krabin keskusta aluetta sekä kuuluisaa tiikeritemppeliä. Siin reissussa tuli myös yks mutka matkaan kun skootterin avaimet jäi temppelillä skootterin penkin alle... onneks mulla on pienet kädet sain käden penkin alle kun kaveri repis penkkiä ylös... onni onnettomuudessa! Mutta temppeli oli ihan mahtava! Tosin melkein 1300 porrasta korkeita portaita ylös siellä olevaan temppeliin oli vähän tuskaa, mutta oli sen arvoista. Ylhäällä oli iso kultainen buddha ja kauniit näköalat. Sieltä sai hanasta myös juomakelpoista vettä ilmaiseksi. Temppeli alue itsessään oli tosi suuri ja siellä olisi voinut viettää koko päivän, mutta skootteri piti palauttaa niin ei ollut niin kauan aikaa.
Tiikeritemppelin alueella näki myös apinoita!! Niille sai ostaa kojusta hedelmiä ja pääsin myös koskemaan yhtä apinaa. Niiden kanssa sai kyllä olla varovainen, yksi apina varasti yhden turistin paidan olkapäältä ja toinen apina yritti viedä naisen käsilaukusta jotain. Mutta ihania eläimiä!
Iltaisin Ao Nangin keskusta oli täynnä ihmisiä ja sieltä löytyi monia baareja missä oli bändi soittamassa ja tunnelma katossa! Krabilla näkyi taas paljon tuktukkeja niinkuin bangkokissakin, niitä oli yleensä myös tuunattu aika hienosti! Taksien hinnat oli täällä melkein kolme kertaa korkeammat kuin bangkokissa. Parin kilometrin matkojen hinnat olivat noin 100-200b eli noin 3-5€.