LOFOOTIT JA SENJA HEINÄKUU 2019
Varsinais-Suomi - II – Kilpisjärvi – Reine – Sandvika –
Andoy – Senja
Oli tästä haaveiltu jo pidempääkin, eikä se koskaan tuntunut onnistuvan. Suurin syy oli ongelma saada majoituksia matkalle, kun koiriakin mukana oli. Toinen yllättävä ongelma oli se, että Lofooteilla majoitukset saattoivat olla varattu jo vuotta aikaisemmin! Aika yllättävää.
No nyt se alkoi toteutumaan vaikkakin oli sitä suunniteltukin https://www.matkakertomuksia.fi/lofootit-mielessa.
Matkamme alkoi Etelä-Suomesta ja päädyimme ratkaisuun, että menemme Lofooteille kahden pysähdyksen taktiikalla ja ajamme käsivarresta kiertäen Ruotsin. Koimme tämän koirien kanssa helpoimmaksi vaihtoehdoksi ja koska olimme varanneet tälle osuudelle kesälomaamme kaksi viikkoa, oli aikaakin ihan mukavasti.
Ennen ensimmäistä majoitusta oli matkan aikana pakko pysähtyä myös syömään jotakin. keliaakikkona olen nyt oppinut, että jos tahdon tuoretta leipää on varmin tapa pysähtyä Nesteelle. Niinpä ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Längelmäki ja sieltä Neste Länkipohja. Heillä on kiva terassi ulkona, siihen oli helppo mennä syömään ja ottaa koiratkin mukaan.
Ruoka-aika lähestyi ja nälkä kurni vatsassa. Jos ajamme reittimme kohti Oulua ja ennen Oulua osumme tielle E8 on tämä paikka aina meidän lemppari. Miksi ei olisi, kalakeitto vie kielen, mukaan saa aina myös gluteenitonta leipää ja koirat ovat tervetulleita terassille. Lämmin suositus tälle paikalle! http://www.vihiluodonkala.fi/
Ensimmäiseksi majoituspaikaksemme valikoitui Ii. Löysimme sieltä Iijoen tuntumasta leirintäalueen josta vuokrasimme mökin, sen nimi oli Hirsimökin. Mökki oli loistavan kokoinen meidän koko laumallemme, eli kahdelle aikuiselle ja kahdelle koirallemme. Mökissä oli jääkaappi ja pieni keittiö. Majoitus tässä mökissä maksoi 70€. Alue oli siisti, sitä selvästi remontoitiin. Wc ja suihkutilat olivat erittäin siistit ja talosta olisi halutessaan saanut ostaa myös aamupalan. Ikävä kyllä maantien melu kuului mökkiin sisälle. Mökissä oli kaksi makuuhuonetta ja niiden välisen oven sai kiinni. Lisäksi siinä oli kiva pieni terassi. Iissä Diesel maksoi 1,3€L.
Aamu sarasti, nyt kohti Kilpisjärveä ja Taiston mökkiä. Tällä mökillä päätimme olla 2 yötä ja kivuta samalla reissulla Saanalle, kun kerran täällä ollaan. Edellisestä kerrasta olikin jo kulunut paljon aikaa. Tundrea oli entuudestaan tuttu, silloin alue oli uusi ja majoituksia oli vain muutama. Olimme saaneet Taiston mökin vuokrattua ja siinä oli sauna, lisäksi terassi oli ilta-aurinkoon joten siinä kelpasi illalla ottaa kylmää juotavaa auringon helliessä ja se todella helli! Mökki oli siisti ja rauhallisella paikalla nyt kun viereisen vaunualueen mökit olivat tyhjiä ja naapurimökissä oli isä ja poika ja isä näytti lähtevän aamulla aina töihin. Olimme tilanneet mökin yhteyteen myös aamupalan. Mökki maksoi 90€ ja aamupala 10€/hlö.
Saana on vain kerta kaikkiaan kaunis paikka. Se tuntui olevan monen tiedossa sillä emme todellakaan olleet yksin sinne mennessämme. Rinteellä näkyi vielä silloin tramppa joka tuntui olevan aika monella sosiaalisen median sivulla puheenaiheena, kuka puolesta ja kuka vastaan. Saanan portaat olivat vielä kesken joten reitti oli hiukan erilainen kun niiden valmistumisen jälkeen. Meillä meni käyntiin autolta autolle 4,5h. Päivä oli lämmin vaikka mittari ei näyttänyt kovinkaan korkeita lukemia, taisiko olla 20 tietämissä. Vettä siis kului ihan kiitettävästi.
Tästä pysähdyksestä Tundreaan jäi yleisesti ottaen erittäin huono maku. Ravintolan kallis ruoka ei vastannut ollenkaan sitä tasoa kun odotimme hinnan nähtyämme, myös palvelu tökki siellä erittäin pahasti. aamupala oli varsinainen
fiasko. En jaksa sitä edes kirjoittaa. Olin siitä yhteydessä suoraan majoituspaikkaan, sieltä en useaan otteeseen saanut ketään kiinni, luvattiin kyllä soittaa. Lopulta laitoin palautetta Googlen kautta, sieltä sain viestiä että ottavat yhteyttä. Seuraavaan heinäkuuhun on vielä muutama kuukausi, ehkä he sitten hoitavat asian kuntoon. En nyt ainakaan suosittele maksamaan aamupalasta tuossa paikassa. Erittäin huono kokemus. En palaa. Kilpisjärvellä Diesel maksoi 1,40 se oli Pro.
Ajomatkalla aamulla kohti Reineä oli huomattavan vähän autoja. Kahvilasta oli turha haaveilla, sellainen tuli vastaan vasta juuri ennen Reineä. Pysähdyspaikat olivat upeissa paikoissa ja niissä lähes kaikissa oli aina wc ja se oli siisti. Asuntoautojen suuri määrä näkyi heti, myös moottoripyöriä oli paljon liikenteessä. Kansallisuuksia oli myös paljon ja välillä oli kaivettava googlesta että minkä maan rekisterikilvet olivat kyseessä. Tiet olivat koko matkan erittäin hyvässä kunnossa. vasta Ån tuntumassa oli muutama kapeudellaan haastava tienpätkä. Lämpötila ei ollut enää edellisen päivän tasoa, mittari näytti nyt vain 5 astetta. Pieni varoitus, jos lähdette aamun tunteina kohti Lofootteja. Me näimme puolessa tunnissa 3 hirveä!
Me päätimme tehdä, tai no tämä meni majoitusten takia niin, että me ajoimme ensin suoraan kärkeen ja sieltä meidän oli tarkoitus sitten tulla takaisin käsivarteen josta matkamme tulisi jatkumaan kohti Muoniota.
Ensimmäinen majoituksemme oli hiukan ennen Reineä. Paikkaa lähestyessä saimme huomata teiden kapeudun. Eli jos ihan ensimmäistä kertaa päätät kokeilla asuntoautoa en kyllä itse suosittelisi tätä siihen testiin. Se saatiin huomata useaankin otteeseen, milloin erittäin vaarallisine tilanteineen niillä ajavien osalta tai pimeine tunneleineen joihin mahtui vain yksi auto.
Majoituspaikaksi valikoitui https://rorbulofoten.com/cabins ja sieltä Svala mökki. Ei kauniimpaa paikkaa voisi olla majoitukselle! Mökin tolpat olivat meren päällä, joten lähemmäksi olisi ollut vaikea päästä. Pieni varoitus kuitenkin tälle majoitukselle. Koirien ulkoilutus tulee tapahtumaan joko siten, että otat autosi ja ajat johonkin syrjään tai sitten joudut
kävelemään ajotiellä eikä siinä ole mitään jalankulkuun tarkoitettua reunusta. Tämä oli meille suuri haaste ääniaran koiran takia. Reinestä teimme muutaman retken. Poikkesimme Rytenillä, lippuja ostaessamme mies kertoi, että tunti
riittää ja lapsikin kiipeää ylös. Älkää menkö tähän lankaan, moni jätti nousun kesken lasten kanssa. Norjalaiset lapset tuntuvat olevan todella paremmassa kunnossa kuin Suomalaiset :D
Kävimme tietysti tutustumassa Åhon, siellä minne maailma päättyy, tai ainakin sellainen olo siitä tuli. uskomattoman kaunis paikka, joka tuntui olevan myös paikallisten suosiossa.
Reinen keskusta. Ihana paikka. Alue on itsessään erittäin pieni, mutta ravintoloita ainakin näkyi useita. Matka-autoilla liikkuvan kannattaa harkita majoitusta Reinen aallonmurtajalle. Se täyttyi aina iltaisin. Paikka oli muutenkin kiva ihan käydä kävelemässä ja kiipustaa muutama rappunen majakalle. Muistakaa myös käydä ihailemassa rantoja. Mikä upea värien kirjo. Jäänkylmän sininen meri, liki turkoosi ja lähes valkoinen hiekkaranta ja niitä oli ja oli ja oli!
Tämä majoitus maksoi 1200nok/yö. Mökki oli erittäin siisti ja hiljainen. Siinä oli täydellinen keittiö, makuuhuone, olohuone ja siisti kylpyhuone sekä jyrkkien rappujen päällä eräänlainen parvi, sinne taisi mahtua
jopa 4 nukkujaa.
Kohti Svolværia. Sieltä olimme varanneet mökin Sandvika cambingistä. Hytter 6. Hintaa majoituksella oli 1700nok + 200nok koirista. Talo oli elähtänyt, mutta siisti. Upea terassi antoi lisää tilaa oleskelulle ja olohuoneen ikkunoiden edessä olevaa maisemaa olisi voinut ihailla ihan koko ajan. Mökissä oli pienehkö makuuhuone ja pikkuinen keittiö. Alueella oli paljon koiria ja täällä oli niiden kanssa mukava liikkua.
Täältä kannattaa matkata katsomaan Henningsvaeria. Pieni kaupunki jonka jalkapallokenttä on varmasti kuvina monelle aluetta tutkineelle tuttu. Paikka oli muutenkin sympaattinen. Alueelle oli erittäin paljon ravintoloita ja tunnelma oli erittäin mukava. Kun kaarratte autonne kohti kylää saattaa silmiinne osua M kirjaimin varustettuja liikennemerkkejä. Ajon aikana tulee mieleen, että onko kyseessä meidän P-merkki. Useimmat nimittäin niistä kohdista ovat täynnä autoja. Tästä ei ole kyse vaan ne on tehty sitä varten, että tiellä mahtuisi kaksi isompaa autoa ajamaan toistensa ohi. No miksi niitä autoja
niissä oli. Katse kohti kallioita! Ne on täynnä vuorikiipeilijöitä!
Aika siirtyä Andøyhin. Tänne matka kannattaa ehdottomasti tehdä kiertämällä rannan kautta, maisemat ovat erittäin upeat. Täältä olimme varanneet majoituksen https://andoy-friluftssenter.no/studiohytta-tranebaera majoitus maksoi 141€/yö. Tässä paikassa kannattaa ehdottomasti nauttia hyvästä ruuasta! Uskomaton ruoka kokemus, en voi muuta sanoa. Niin ja kyllä kaikki onnistui gluteenittomanakin. Tällä matkalla majoitukseen loppui lumi. Hyttyset ja sääsket löysivät meidät ja ininä alkoi olemaan hyvinkin kotoinen. Mökki oli ihana, se oli kuin pieni karamelli. Kaikki oli siistiä, sänky oli valmiiksi pedattu, mökki oli rauhallisella paikalla. Koirille mökki oli unelma sijainnilla. Lähellä mökkiä oli polku pienen lammen ääreen ja saimme hotellista muutaman puun joita saimme siellä poltella, mikä ihana rauhallinen paikka. Täällä olisi voinut yöpyä pidempääkin. Diesel Sortlandissa maksoi n.1,60€/l.
Mielestäni mahtavat katsomisen arvoiset paikat: kannattaa ajaa saaren ympäri, Bleikstrandan hiekkaranta sekä matkan varteen osuvat majakka ja siinä sijaitseva hauska wc.
Nyt oli aika siirtyä viimeiseen, mutta ei vähäisimpään paikkaan eli Senjaan. Senjasta sanotaan, että se on Lofootit pienoiskoossa. Se pitää pitkälti paikkansa. En kuitenkaan olisi mistään hinnasta jättänyt käymättä katsomassa esim. Reineä. Sinne ajaessamme näimme sekä upean vesiputouksen kuin myös pulaan jääneen Norjalaisen. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta sopu sijaa antoi ja hän matkasi meidän autossa kotiin, häneltä oli rengas puhjennut.
Majoituksemme sijainti osoittautui aikamoiseksi piilopaikaksi, Vangsvik oli paikan nimi ja välillä meinasi tulla epäusko. Paikka kuitenkin löytyi. Sijainnistaan huolimatta tai ehkä sen takia oli majoituskin aika kallis 1450 nok/yö. Mutta mitkä maisemat ja mikä paikka! https://norwegianwild.no/accommodation/.
Mökki oli...no oli se, ei ollut luksusta, oli hiukan vinokin, oli kuitenkin omalla tavallaan herttainen, terassi oli kiva, maisemat oli upeat, sisustus oli nätti. makuuhuoneissa oli kummassakin kerrossängyt ja parvella tai no sen tapaisessa oli makuupaikka kahdelle. Alue oli hyvä koirille ja niitä siellä muutamia näkyikin. Täällä oli myös paljon asuntovaunujen kylkeen rakennettuja taloja. Vaikea selittää, mutta ne jotka ovat nähneet tietävät mitä tarkoitan. Mitä sitten täällä on nähtävää? Bergsbotn näköalapaikka, Tungeneset maisemareitti, Ersfjord beach, Tungeneset.
Mitä jäi Lofooteista ja Senjasta mieleen?
Gluteenittomia tuotteita sai ihan hyvin, niitä oli jopa leirintäalueiden myymälässä. Hyvä ostospaikka oli Rema 1000. Leipä oli kyllä usein pakastimessa.
Leipien siivutuskone, kyllä luit oikein. Ei Norjalainen itse leipäänsä siivuta vaan kaupoissa on siihen ihan oma laite.
Hirvien määrä. Elämäni aikana en ole koskaan nähnyt Suomessa näin paljon hirviä, täällä niitä kyllä oli.
Kahviloiden puute. Todella vähän, eli varaa vaan kiltisti termoskannu mukaasi jos sitä hammasta alkaa helpolla kolottamaan.
Asuntoautot. niitä oli paljon ja se ei ole mikään ihme, majoitusmahdollisuudet olivat erittäin upeita. Kannattaa kuitenkin huomata pari asiaa. Älä vuokraa vanhaa ja ehkä jo aikansa nähnyttä versiota, pahaa teki kahden aikuisen pariskunnan puolesta, kun matka jäi tien sivuun. Älä myöskään tule Lofooteille tai Senjaan harjoittelemaan ajamista. Tunneli voi olla vaikka 20km pitkä ja sinne ei mahdu kahta autoa rinnan, se joka on lähempänä ulostuloa peruuttaa autonsa pois. Tunnelit ovat muuten myös erittäin pimeitä, älä testaa sisään ajoa aurinkolasit päässä.
Majoitusten hinnat, mielestäni ne olivat loppujen lopuksi ihan kohtuulliset. Toki en aina ymmärtänyt miksi jokin majoitus oli minkäkin hintainen. niissä ei mielestäni aina laatu ja hinta kohdannut.
Koirat. Hyvin otettiin vastaan niin täällä kuin olimme tottuneet pohjoisnorjassakin. Hyvin pärjää. Ruokia näytti kaupoissa olevan hyväkin valikoima. Meillä pojat syö määrättyjä ruokia, joten ne meillä oli itsellämme mukana. Matkat ovat pitkät, meillä pojat ovat tottuneita automatkaajia, mutta joillekin koirille tämä saattaisi olla liikaakin. Norjassa koiran uimista uimarannalla ei paheksuta, eli sinne vain pulikoimaan jos mieli tekee. Varaa mukaasi koiralle oma lääkekassi. Meillä pääsi toisella yllättämään korvakipu, onneksi lääkettä oli mukana.
Sähköautot. On niitä, mutta ei niin paljoa kuin on annettu ymmärtää, mutta ehkä ne autot ovat jossain muualla päin Norjaa. Jaa latauspaikkoja, ei mitään tietoa! Dieselin hinta. Otin tarkoituksellani ylös niitä tuossa matkalla. Kuten huomaa ei ne paljoa Suomesta heittänyt, eli kyllä ne kanisterit saa jättää kotiin.
Vaatetus. Kyllä oli kylmä, mutta oli kuumakin. Vuosi 2019 oli kummallinen. kuumuus tuli kuin salaa ja sitten sitä riitti, retkeilijän näkökulmasta ihan liikaakin. Varaa hyvät kengät jos aiot liikkua.
Olemme olleet useamman kerran jo pohjois Norjassa ja tämä oli ensimmäinen kerta Lofooteilla ja Senjassa. Hyvä maku jäi matkasta. En kuitenkaan ihan heti olisi valmis lähtemään uudestaan matkalle.