Loppuunmyyty Logomo 18.2.2017 ja Eppu Normaali
No toisaalta ei tämä oikeastaan ole kertomus Logomosta vaan kyllä se suurin aihe tässä on ehdottomasti illan konsertti joka ei kyllä voinut jättää ketään kylmäksi, mutta aloitetaanpas ihan alusta.
Kun liput tulivat myyntiin päätettiin nopealla tahdilla ne varata ja päädyimme Dinner & Show lippuihin.
Upeassa Lounais-Suomen ”talvikelissä” saavuimme pari tuntia ennen konsertin alkamista Logomoon. Tarjoilija luotsasi meidät oikeaan pöytäämme ja saatoimme lähteä hakemaan ruokaa seisovasta pöydästä.
Ikävä kyllä ruoka oli pettymys. Salaattipöydän antimet olivat hyvät ja niistä täytyykin antaa kiitosta. Lämmin ruoka ei kyllä sitten sitä ollutkaan. En voi sille mitään, mutta mielestäni Turska ei ole edes kalaa, tässä tapauksessa se oli vielä mautonta kastikkeesta huolimatta. Logomon ruokia on aina kehuttu ja odotin aika paljon illan tarjoilusta.
Vihdoinkin päästiin sitten asiaan, siihen syyhyn miksi tänne tulimme eli illan konserttiin. Muutamankin kerran on tuota ihanaa Tampereen lahjaa Suomelle eli Eppu Normaalia käyty katsomassa milloin missäkin päin Suomea ja hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa.
Biisit oli halussa, fiilis katossa ja odotus kolmannella rivillä suuri.
Ja kyllä, odotus todella palkittiin! Osa tulkinnoista sai ihon kananlihalle ja tuntui ettei uskalla hengittää ettei vain jäisi mitään kunnolla kuulematta. Osa kappaleiden tulkinnoista oli mielestämme jopa parempia kuin levyllä. Ja kyllä niitä levyjä on todella kuunneltu ja paljon. On mahtavaa päästä kuuntelemaan bändiä joka oikeasti osaa esiintyä ja laulaa ja juonto-osuudetkin olivat kuin ennenkin ;-) Siellä se jammaili Torvinen paljain jaloin ja Martti jaksoi upealla laulannalla luotsata koko esiintymisen. Martin taito ottaa biisit haltuunsa on ihan uskomaton, se keskittyminen ja äänen käyttö, wow!
Maistelen vieläkin sitä tunnelmaa ja tulkintaa mitä ”vanhat” heput saivat aikaan lavalla. Takana oli kuitenkin jo useita keikkoja ennen laskeutumista Turun Logomoon.
Tämän esiintymisen jälkeen on vaikea miettiä mihin lähteä seuraavan kerran Eppuja kuuntelemaan. Rikkoako tämä upea musiikkikokemus vai jättääkö se sinne sielun syövereihin, muistoihin yhdestä Suomen kautta aikain upeimmasta kotimaisesta yhtyeestä. Sen uskaltaa hyvillä mielin kyllä sanoa. En usko, että monikaan sanoo ettei Epuista tykkää, nytkin katsomon nuorin kuuntelija taisi olla ikäluokaltaan kolmen vanha ja että kuinka hän nautti konsertista.
Kiitos myös Logomon upeasta akustiikasta. Aikaisemmilla käynneillä en tuota niinkään ollut huomioinut, koska yksikään aiempi käyntini ei ole ollut niin kiinni äänen laadusta.
Kiitos EPUT!
En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta kun hölmistyneenä kävelin ulos Logomosta. Nautin koko rahan edestä. Tähän tekisi mieli sanoa:”Näytätte hyvälle lavalla!”