W District

Bangkok aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita välillä. Joskus tämän suurkaupungin hälinä on vähän liikaa minulle, mutta välillä rakastan sitä. Tästä kaupungista löytyy niin useita erityyppisiä alueita, mutta jos tietää minne menee, tästä kaupungista löytää aivan mielettömiä paikkoja mihen vain makuun.

Ystävämme ohjasi meidät ”W District” alueelle syömään ensimmäistä kertaa. Alue jossa ruokakärryt/kojut sekä pöydät sijaitsivat oli hieman piilossa talojen takana, tämän takia tätä paikkaa on vaikea löytää jos ei tiedä minne menee.

Alue oli melko suuri, keskeltä löytyi paljon pöytiä ja tuoleja sekä ihmisiä oli paikanpäällä runsaasti. Pöytien ympärillä oli monia kymmeniä erinlaisia ruokakärryjä/kojuja/autoja. Siellä tehtiin lähes jokaista ruokaa joka olisi sillä hetkellä tullut päähän.
Sushia, hampurilaisia, intialaista, meksikolaista, bbq ruokaa, sämpylöitä, thai ruokaa, pizzaa, nuudeleita, italialaista ruokaa, lihaa, kasvisruokaa, leivoksia, jäätelöä…
Tilaus käytiin tekemässä valitussa ravintolakojussa ja ruoka tarjoiltiin pöytiin.
Tarjoilijatytöt kävivät myymässä myös alkoholia pöytiin.

Tämän hyvän ensivaikutelman takia taisimme tulla tälle alueelle syömään jokainen ilta minkä vietimme Bangkokissa tällöin. Ruuat olivat ihan mielettömän maukkaita jokaisessa paikassa jossa kävimme, hintataso oli hyvä, sekä palvelu pelasi todell mukavasti.
Paikka oli suoraan BTS aseman vieressä (Phra Khanong), joten sinne oli helppo myös tulla.

Lisä pisteitä myös tälle paikalle antoi myös usea hieman outo taideteos, jotka oli sijoitettu ympäri aluetta. Sieltä löytyi maalauksia sekä erinlaisia patsas taideteoksia.

Jokaisen makuun, kiva tunnelmallinen paikka. Suosittelen!

Osoite :Sukhumvit Rd., Phra Khanong Nuea, Watthana, Bangkok 10110 Thailand
Palvelee : Joka päivä


Bangkok causes conflicting feelings in me. Sometimes the hustle and bustle of this big city is a bit too much for me, but sometimes I love it, a lot! There are so many different areas in this city, but if you know where you are going, you will find unbelievable places to fit all different tastes.

Our friend took us to the W District to eat for the first time. The area where the food trolleys / stalls and tables are located is behind the buildings so if you dont know about this place or where you are going its little bit difficult to find coincidentally.

The whole area was quite large, there was plenty of tables and chairs in the center of area and its every time full of people.
There were dozens of different food carts / stalls / cars around the tables. You can find almost any different food what you could even think. Sushi, burgers, indian, mexican, bbq food, rolls, thai food, italian food, pizza, noodles, meat, vegetarian food, pastries, ice cream… you make the order in selected restaurant stall and food was served to your table. Serving girls also sold alcohol to the tables.

Because of this good first impression, we came here to eat every night we spent in bangkok in that time we found this place. The food was tasteful in every place where we ordered, the price was good, and the service was really nice. W district was right next to the BTS station (Phra Khanong), so it was easy to get there.

Points for this place also gave several slightly strange works of art placed around the area. There were paintings and various statues of art all around.

For every taste, a nice atmospheric place. I recommend!

Address: Sukhumvit Rd., Phra Khanong Nuea, Watthana, Bangkok 10110 Thailand
Serves: Every day