MYANMAR BAGAN

Mingalaba! Aamustartti kohti lentokenttää ja vihdoinkin pääsemme katsomaan näyttääkö Bagan siltä mitä kuvat siitä kertovat. Lämpötila näin huhtikuussa kipusi liki 40 asteeseen, joten kuumia kilometrejä temppeleillä tulee olemaan tiedossa. Maailman matkaajat menee ympäri Aasiaa, se
kävi aamulla mielessä kun itse Myanmarissa ja tytär kambodzassa, poika kyllä koto Suomessa.

Lentokentällä Inlen päässä käveltiin koneeseen ja nesteet menivät läpi turvatarkastuksesta. Koneeseen pääsimme sentään tällä kertaa ihan kävellen. Kone oli erittäin tyhjä, palvelu pelasi.

Taksin huristaessa pitkin kylää pääsi hiukan kurkkimaan ikkunoista mitä tuleman pitää ja kyllä jo niitä rakennuksia näkyi. Taksi pysähtyi hotellille ja nyt täytyy sanoa, että oho, olipas tämä hieno. Hotellimme täällä oli Bagan Umbra hotel. Päivä oli todella kuuma ja se huomattiin
muutamassa hetkessä, kun lähdimme kävelemään hotellista kurkkimaan miltä maailma näyttää sen ulkopuolella. Tästä pienestä hetkestä me ymmärsimme, että ei onnistu kävely ihan näin kuumalla. Pientä purtavaa koneistoon ja taksin hakuun. Mikä sitten on mennessä, kun saadaan ilmastoitu auto alle. Ennen ensimmäisen päivän trippiä kuitenkin viimeinkin pulahdus altaaseen.

Voisi sanoa, että tästä alkoi temppelikierros. Htilominlo, Ananda, Dhamayangyi, Sulamani ja muutama pieni joiden nimeä emme saaneet selville. Kuskimme siis puhui todella huonosti englantia ja se oli hiukan sääli. Temppeleissä oli paljon jäljellä upeita piirustuksia seinillä, tuntui
pahalle kun niitä ei olla mitenkään suojattu. Turistit koskettelevat näitä upeita töitä ja on itsestään selvää, että kosketukset tulevat jättämään niihin jälkensä. Myös roskien määrä on uskomaton, epäsiisteyttä on kaikkialla. Sitten oli vuorossa Shwe San Daw, jonne kiipesimme katsomaan auringon laskua, minulle onnettomalle jolla on korkeanpaikan kammo, ei tuo ylös matkaaminen tai alas tuleminenkaan ollut mitään kivaa. Mutta kun vaan on pakko päästä näkemään… Vaikka turistikausi oli ohi kiipesi sinne aika määrä ihmisiä, en edes halua
tietää mitä tämä on parhaimpaan turistikauteen. Väkisin myös säälin rakennusta,
jokaisen jalan talloman alle tulee kiviin kulumaa. Kuulimme kyllä, että nyt jo onneksi osa rakennuksista on suojattu siten, että turistit eivät pääse niihin enää kiipeämään.

Uusi päivä ja uudet koetukset kuumassa kosteassa Baganissa. Nyt oli aika päästä kultaisiin Pagodaan, se oli huputettu, joten suurin loiste jäi nyt verkkojen alle. Kuitenkin tuo rakennus kyllä pysäytti, hieno. Vuoden 2016 maanjäristys vahingoitti monia rakennuksia. Kullan jälkeen kohti
paikallisia markkinoita. Siellä sitä oli sulassa sovussa kalat, lihat, koriste-esineet ja turistit paikallisten kanssa n. 40 asteen lämmössä. Tuskin minun tarvitsee kertoa miten loistavan aromirikas oli kulku kapeilla käytävillä joiden päälle oli levitetty kankaat estämään ilman kulkeminen lopullisesti. Sieltä matkasimme Wet – Kyi – Inn pagodalle jonka jälkeen auton nokka kohti vanhaa Bagania. Useita temppeleitä, paljon hikeä, uskomattomia rakennuksia, paljon myyjiä ja erittäin paljon uteliaita katseita ja taas miestäni kuvattiin, hän oli selvästi
turistinähtävyys.

Aivan hotellimme ulkopuolella oli loistava paikallisten ravintola jossa valitset itse mitä haluat syödä ja pistät tuotteet pieneen muoviseen koriin, tuotteet grillataan sinulle hiiligrillissä ja pääset syömään. Yksi parhaista kokemuksista ruuan suhteen tällä matkalla.

Kun lepo ja uimista oli saatu nautittua ja yökin levätty oli aika lähteä uuteen Baganiin. Uusi Bagan oli selvästi vanhaa puolta siistimpi. Lisää tietysti temppeleitä taas tarjolla. Pahoittelen, että kaikkien nimiä en ryhtynyt laittamaan ylös, kävimme niin monilla että pää oli niiden nimistä jo
sekaisin eikä ainakaan meillä ollut karttaa missä nämä kaikki temppelit olisi nimetty. Vierailimme paikallisessa kylässäkin, sinne oli saatu sähkö n. vuosi sitten ja elämä oli tietysti tätä myötä hyvinkin paljon muuttunut.

Rankan ja hikisen kierroksen jälkeen oli aika rauhoittua hotellin uima-altaalla nauttien upeasta lämmöstä, hyvistä drinkeistä ja uimisesta…kunnes altaan täytti perhe joiden kolme lasta saivat aikaiseksi metelin jota pakenikin sitten muut ihmiset. Sääli, miksi ei äänen käytöstä voi
jutella lasten kanssa. Olisi kivaa jos me kaikki saisimme nauttia.

Vielä oli yksi päivä jäljellä Baganissa ja sen päätimme käyttää siirtymällä hiukan etäämmälle eli Popa vuorelle. Startti kahdeksalta ja n. 1,3h ajo hotellilta. Maisemat olivat hienot, mutta muuten täytyy sanoa vuoren olevan hiukan yliarvostettu. Tämä oli kuitenkin paikallisille tärkeä
paikka. Suosittelen käyntiä jos vain matkalla jää aikaa siellä piipahtaa.

Loppuaika sitten chillailua Bagan Umbra hotellin altaalla, joka onneksi oli aika tyhjä. Uskon, että ruuhkaiseen aikaan rantatuoleja on täysin mahdotonta saada, niitä oli niin vähän. Illalla perinteinen ruokailu Har Mo Nyssä.

Myanmarin ruoka on ollut hyvää, olikohan meillä eri ravintolat kuin niillä bloggareilla joiden tarinoista luin sen surkeudesta, vai onko meidän makunystyrät vain erilaiset? Vain kala on täällä huonoa, sen mutaista makua ei millään saa piiloon.

Pullatarjoilu koneessa

Lentokenttä

Hotellin aula

Hotellin isompi uima-allas

Bloggarin vihko, drinkki ja varpaat...kelpaa nauttia olostaan

Pienempi allas, jossa sai halutessaan nauttia hiukan kylmempää vettä ja ihan rauhassa muista turisteilta

"Grilliruokaa"

Alas on pitkä matka...korkeanpaikan kammo tuntui todelle :-(

Näillä aluksilla olisi päässyt järvelle katsomaan aurinmgon laskua. Emme nähneet yhdenkään lähtevän rannasta. Kuskimme ehdotti tätä meille, mutta jostain syystä emme innostuneet ideasta tällä kertaa.

Mites se nyt sitten menikään?

Rakennuksia luetteloidaan

Popa vuoren maisemat

Popalla oli paljon apinoita joita paikalliset pelkäsivät kovin. Apinat tuntuivatkin sen tietävän ja isottelivat ihmisille mielellään.

Olisiko pojat kuljettamassa äitiään? Tässä kuumuudessa nuo useat ja taas useat raput olivat itselle vaikeita, nämä nuoret herrat kantoivat rouvan luultavammin ihan ylös asti. Vuori on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa ja on erittäin pyhä paikka.

Leijonaportti

Autolla dripin hintoja

Illan grillipaikan lasku ja sisäänpääsylippu

Baganin kartta

Lentokenttä pois lähtiessä, huomaa loistava mahdollisuus ostaa esim. juotavaa. Ja täällä sen omansa menetti kentälle tullessa.